United Freeflyers of Utti

Treenikauden avaus ja uusia kelppareita


8.5.2006 15:02

Kesä alkaa olemaan pikkuhiljaa ovella ja niinpä team UFUn olikin korkea aika aloittaa ankara harjoittelu kauden koitoksia varten. Viime viikonloppuna UFUn edustusjoukkue kokoontui Malmille tavoitteena hioa porukassa hyppäämistä taas hiukan läjään noin 8 kuukauden tauon jälkeen. Valitettavasti treeniviikonloppu supistui treenipäiväksi Juhiksen nuhan salliessa korkean hyppäämisen vasta sunnuntaina. Joukkue hyppäsi kuitenkin 3 treenihyppyä joista saatiin fiiliksiä siitä missä tällä hetkellä mennään ja miltä pohjalta Helaleirin Freeliigakisan ohjelmaa voidaan alkaa rakentaa. Muutama kuva treenihypyistä kuvagalleriassa.

Lisäksi kuluneen viikon tapahtumiin tiimin osalta kuului uusien kelpoisuuksien saaminen joukkueeseen kun Markus haki itselleen ensimmäisenä UFUlaisena tuoreen tandemHM-kelpparin liitosta. Markus pääsikin heti lauantaina testaamaan tuoretta kelppariaan tostoimissa kun malmille yhtäkkiä saapuikin varattujen tandemien lisäksi reilusti ex-tempore hyppääjiä. Markus suoritti viikonloppuna tyylikkäästi ensimmäiset \"kovat\" tandeminsa ja suorituksen päätteeksi nautittiin la-iltana hyppytoiminnan tauottua luonnollisesti 24 pulloa mallasjuomaa.